​Kiitos Pomppe! Hyökkääjä Miko Summanen päättää pelaajauransa
Julkaistu: 19.04.2023 14.00

​Kiitos Pomppe! Hyökkääjä Miko Summanen päättää pelaajauransa


Oilersia viimeiset kolme kautta edustanut hyökkääjä Miko Summanen päättää uransa


Kaudella 2015–16 ensiesiintymisensä liigakaukaloissa tehnyt Miko Summanen edusti juniorivuosinaan enimmäkseen Westend Indiansia. Myös Oilersissa juniorivuosina piipahtanut Summanen onnistui toisella liigakaudellaan iskemään liigauransa avausmaalin, ja samalla Summanen pelasi ensimmäiset pudotuspelinsä liigaurallaan.

Kaudesta 2017-18 muodostui uran tehokkain, kun Summanen iski 26 pelaamassaan runkosarjapelissä tehot 8+7=15. Tehokkaan kauden jälkeen edessä oli vielä kaksi kautta Indiansissa, kunnes Summanen siirtyi Oilersiin kaudelle 2020–21. Kolme kautta Oilersissa muodostuivat haastaviksi, sillä loukkaantumiset vaikuttivat Summasen pelimääriin. Vaikka Summanen ei komeillut tehopisteillä, korostaa päävalmentaja Aleksi Lammi ”Pompen” roolia joukkueessa.

”Mielestäni ”Pomu” on viimeisen päälle joukkuepelaaja. Hoitanut täysillä joka kerta sen roolin mitä annetaan, ja ollut ennen kaikkea joukkueen etu mielessä joka ikisessä tilanteessa niin harjoituksissa kuin peleissä. Kentän ulkopuolella aito, välittävä ja mukava joukkuepeluri, joka on myöskin joukkueen keskuudessa nauttinut valtavan isoa arvostusta ja ennen kaikkea luonut ympärilleen positiivista ilmapiiriä. Summasen arvo joukkueelle ei välttämättä näy pelikentällä aina katsomoon, mutta joukkueen sisällä jokainen jäsen tietää mikä miehen arvo on ollut joukkueelle. Kaikin puolin erittäin hieno mies, jota meidän joukkueemme jää kovasti kaipaamaan.”

Kahdeksan pelatun liigakauden saldoksi jäi lopulta 180 ottelua, joissa syntyi 32 tehopistettä. Joukkuekohtaista menestystä tuli uran viimeisillä kausilla, kun Summanen voitti Oilersin mukana kertaalleen SM-hopeaa, ja kahdesti SM-pronssia.

Summanen kommentoi uransa päättymistä; ”Aika lämmin fiilis jää pelivuosista. Paljon ystäviä tullut matkan varrella ja hienoja kokemuksia niin Indiansissa kuin Oilersissa. Täytyy antaa kiitos Oilersille, kun oma ura sai jatkoa täällä. Öljyssä annettiin mahdollisuus näyttää, ja sain vakuutettua, että pystyn hyödyntämään joukkuetta. Haluan kiittää siitä ja mahdollisuudesta menestyä. Kolme mitalia tuli niin hienoahan se oli. Tämän kauden aikana vahvistui tunne lopettamisesta. On ollut loukkaantumisia, niin halusin lopettaa terveenä. Salibandy on jaloille aika rasittava laji, niin halusin että vanhempanakin pystyy vielä kävellä. Tähän on hyvä lopettaa ja siirtyä uusiin haasteisiin.”

Summanen kommentoi viimeiseksi jäänyttä kauttaan; ”Varsinkin tämä viimeinen kausi ja lopetus omalle uralle oli hieno. Tämä kevät on ollut uran ehkä parhainta aikaa. On ollut aika paljon loukkaantumisia, mutta runkosarjan viimeisissä peleissä ja pleijareissa kairasin itseni pelaavaan kokoonpanoon ja sain muutaman onnistumisenkin. Oli itselle aika kiva lopetus saada lopettaa pelaamalla, kun ei aina ole mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Oli myös tosi nastaa, kun kaverit sählyn ulkopuolellakin olivat mukana tukemassa ja matkassa mukana. Myös he, jotka eivät aikaisemmin ole juuri seuranneet.”

Summanen valotti tulevaisuuden suunnitelmiaan; ”Kesä tulee, niin otetaan ihan iisisti ja jotain sporttia kylkeen. Salia, padelia ja tennistä. Ensi syksynä olisi tarkoitus lähteä pidemmälle reissulle ulkomaille nauttimaan lämmöstä ja elämästä. Vähän on sähly sulkenut sitä, että ei ole päässyt talvella matkustamaan. En usko, että meikäläistä nähdään salibandyssa alemmilla sarjatasoilla. Maksimissan areenasarjojen talvi- ja kesäliigoissa käyn pelaamassa. Olen vähän sellainen tyyppi, että joko mennään kunnolla tai ei ollenkaan.”


Oilers kiittää Summasta hienosta urastaan, ja toivottaa menestystä jatkoon!



Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo