Puolustaja Antti Suomela jatkaa Oilersissa kaksivuotisella sopimuksella. OLS:sta Oilersiin kaudelle 2018-19 siirtynyt Suomela pelaa Öljymiehissä jo seitsemättä kauttaan. Suomela on päässyt juhlimaan Oilersissa kahta pronssia, yhtä hopeaa ja viime kauden päätteeksi Suomen mestaruutta.
26-vuotias puolustaja kuuluu Oilersin ehdottomiin avainpelaajiin. Puolustuspään varmojen otteiden lisäksi pisteitä on kerääntynyt Oilers-kausina tasaiseen tahtiin, noin parikymmentä kaudessa. Pisteiden valossa Suomelan paras kausi tähän mennessä oli 25 pisteen 2019-20. Tällä kaudella kahdeksaantoista otteluun pisteitä on kirjattu 5+6=11.
"Hyvät fiilikset jatkosopimuksesta ja hienoa päästä jatkamaan huipputyyppien kanssa! Espoossa olen viihtynyt erittäin hyvin sekä kentällä että sen ulkopuolella. Viime kauden mestaruus vain lisäsi nälkää ja tulevaisuudessakin on tavoitteena taistella joukkueen kanssa kirkkaimmasta mitalista sekä ottaa henkilökohtaisesti pelaajana vielä steppejä eteenpäin kohti seuraavaa tasoa!", Suomela kommentoi.
16.04.2025 09.42 | Esport Oilers perustaa uuden miesten joukkueen 5.divisioonaan |
10.04.2025 17.07 | Välieräennakko: Oilers vs Westend Indians |
07.04.2025 16.59 | Välierissä Espoon derby! |
04.04.2025 08.28 | Tyttöjuniorijoukkueiden avoimet harjoitukset 2025-2026 |
04.04.2025 08.26 | Poikien tasojoukkueiden try-out / avoimet harjoitukset 2025-2026 |
03.04.2025 14.05 | Tulevan kauden P13 Akatemia etsii uusia pelaajia! |