Salibandykausi 2024-25 on käynnissä ja pelit ovat jo useassa sarjassa alkaneet.
Oilersin tyttö- ja naispuolelta merkittävänä uutisena tälle kaudelle täytyy nostaa esille, että perinteikkään seuran naisten edustusjoukkue nousee taas tuhkasta.
Toista vuosikymmentä sitten Oilersin naisten edustusjoukkue taisteli silloisen SM-sarjan mitaleista mutta vaipui sitten eri syistä unholaan.
“Silloin seuran naispuolen eteen teki kovasti työtä Iikka Kokkonen. Iikka on vieläkin seuran tyttöpuolen toiminnassa mukana ja häneltä saamme varmasti arvokkaita näkemyksiä”, kertoo seuran nykyinen tyttöpuolen vastaava Lasse Heikura.
Seuramme naisten edustusjoukkue on siis herätetty jälleen henkiin seuran hienon junioripohjan päälle.
Naisten edustusjoukkueen runko koostuu Oilersin T18-joukkueesta ja muutamasta hieman vanhemmasta pelaajasta, jotka eivät T18-sarjaa enää voi pelata.
“Joukkue on nuori, hyvin nuori kyseiseen sarjaan. Kokematon, mutta varmasti nälkäinen. Potentiaalia joukkueessa kyllä on. Mukana on iso kasa määrätietoisia ja eteenpäin pyrkiviä pelaajia. Heillä on mahdollisuus päästä lajissa pitkällekin, jos he ovat valmiina tekemään töitä sen eteen. Olemme naisten sarjan lisäksi ensimmäistä kertaa myös junioreissa mukana valtakunnallisissa sarjoissa. Kokemusta vastaavista kilpailullisista tilanteista ei tällä ryhmällä vielä siis ole", sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Teemu Lepola.
“Meillä on joukkueessa todella laadukkaita pelaajia. Meillä ei ole välttämättä monia isoja nimiä, mutta yhteispelimme on sujuvaa”, sanoo joukkueen kapteenistoon kuuluva Aino Saari.
Naisten sarjoissa pelaaminen eroaa juniorisarjoista erityisesti fyysisiltä vaatimuksiltaan. Saarella on aiempaa kokemusta naisten peleistä 4. divisioonasta, Tuomarilan Urheilijoiden riveistä.
“Uskon, että naisten sarjassa tulee aika erilaisia pelejä kuin juniorisarjoissa, ihan fyysisten tekijöidenkin kautta. Naisten sarjassa ei vastustajilla välttämättä ole samanlaista nopeutta, mutta tulossa on enemmän fyysistä kamppailua. Odotan kyllä kovia pelejä. Naisia vastaan voimme koossa jäädä välillä jalkoihin, mutta meidän etunamme on se, että olemme nopeita ja ketteriä. Sillä voimme voittaa fyysisellä puolella. Juniorisarjoissa on enemmän taktista peliä ja tiettyjä kuvioita. Naisissa on enemmän pelaajavalmentajuutta eikä välttämättä aina niin tarkkaa valmennusta. Siellä mennään joskus ehkä enemmän yksilötaidoilla. Naisten sarjan joukkueiden pelityyli on välillä todella erilaista kun juniorisarjoissa, hän sanoo.
Valmennuksen viesti on samankaltainen.
“Fyysinen peli tulee olemaan erilaista. Naiset voivat ottaa fyysisesti aika kovaa. Harjoituspelit ovat osoittaneet, että ihan tosissaan saa vääntää. Vastustajista löytyy vanhoja divari- ja jopa liigapelaajia. Heillä on kokemusta ja taustaa näistä peleistä toki ihan erilailla.”, Lepola toteaa.
Pelaajat määrittelivät tavoitteensa 3. divarikaudelle Solvallan leirillä. Oilers hakee nousua sarjaporrasta ylemmäs.
“Sitä tavoitetta me valmentajat pyrimme sitten parhaamme mukaan tukemaan”, Lepola sanoo.
Hän kertoo, että kauteen valmistautuminen on mennyt pitkälti T18-joukkueen kautta. Harjoituspelien kautta on haettu pelituntumaa.
“Lisäksi treeneissä olemme painottaneet tiettyjä teemoja, joiden uskomme olevan tärkeitä myös naisten peleissä. Varsinkin silloin, kun tulee eteen tiukkoja pelejä.”
Edustusjoukkueella on seuran pelaajapolun kannalta suuri merkitys.
“Näen seuran kannalta erittäin tärkeänä, että meillä on olemassa polku myös tyttöpuolella omille junioreillemme, mitä kohti he voivat mennä. On tärkeää, että pystymme tarjoamaan heille paikan pelata salibandya myös tulevaisuudessa. Tietysti toivon, että jonain päivänä voimme houkutella myös ulkopuolelta pelaajia, jos saamme tasoa nostettua niin, että pelaamme korkeammissakin sarjoissa. Pienin askelin tietysti edetään, emmekä hae mitään pikavoittoja”, Lepola summaa.
Kausi 3. divisioonassa käynnistyy Oilersin osalta tämän viikon sunnuntaina 29.9. Tapulin Lehto Areenalla. Klo 11.00 alkavassa ottelussa vastassa on Rangers ja klo 14.00 Helsinki United/III.
Etelä-Suomen naisten 3. divisioonan sarjajärjestelmä 2024-25
Kaudella 2024-25 Etelä-Suomen naisten 3. divisioonassa pelaa 20 joukkuetta kahdessa 10 joukkueen lohkossa. Runkosarja pelataan kaksinkertaisena turnausmuotoisena sarjana. Runkosarjan molempien lohkojen 1.-2. sijoittuneet joukkueet etenevät playoff-turnaukseen, jonka välierien voittajat kohtaavat finaalissa. Finaalin voittaja on Etelä-Suomen naisten 3. divisioonan mestari. Etelä-Suomen naisten 3. divisioonasta nousee 2 joukkuetta 2. divisioonaan kaudelle 2025-26.
07.10.2024 12.14 | Pelipaita-huutokauppa tuotti 1426€ hyvään tarkoitukseen! |
01.10.2024 16.35 | Huuda itsellesi Oilersin Game worn-pelipaita! |
28.09.2024 11.42 | Naisten edustusjoukkueen kausi käynnistyy sunnuntaina! |
09.09.2024 09.00 | Ilmoittautuminen uusiin kaupunkiosajoukkueisiin auki ! |
04.09.2024 10.00 | Oilers ja FBC Trenčín yhteistyöhön |
27.08.2024 20.47 | REKRY: Valmentajaksi junioritoimintaan? |