Kiitos Jouni Vehkaoja!
Julkaistu: 12.06.2024 15.19

Kiitos Jouni Vehkaoja!

Oilersin toiminnanjohtajana reilut yksitoista vuotta toiminut Jouni Vehkaoja suuntaa uusiin haasteisiin.

”1. maaliskuuta vuonna 2013 esikoislapseni syntymäpäivänä lupauduin lähtemään Oilersin pelastustalkoisiin. Seura oli silloin aika huonossa kunnossa ja kaikki piti oikeastaan laittaa uusiksi. Esport tuli mukaan kuvioihin sen ensimmäisen kesän aikana ja Espoon Oilersista tuli Esport Oilers. Kun aloitin oli seurassa alle 400 jäsentä. Nyt parhaimpina vuosina olemme kolkutelleet miltei kahden tuhannen lukemia”, Vehkaoja kertaa.

Oilers on ollut monena vuonna myös Suomen suurin salibandyseura.

Hommia toiminnanjohtajan pestissä on riittänyt. Oilers on kehittynyt vuosien varrella myös toimiston puolella ja näin ollen työtehtäviä on saatu jaettua alkuaikoja paremmin.

”On kyllä ollut työntäyteiset yksitoista vuotta, mutta samalla tämä työ on ollut äärimmäisen mielenkiintoista ja antoisaa. Aluksi pidettiin käytännössä yhden miehen toimistoa ja nyt vakituisia työntekijöitä on kymmenkunta. Paljon tuntuu, että olemme menneet eteenpäin, mutta ihan yhtä lailla välillä tuntuu, että paljon asioita on yhä tekemättäkin. Urheiluseura on jatkuvasti elossa eikä tule koskaan valmiiksi.”, Vehkaoja sanoo.

Vehkaojan aikakausi Oilersin toiminnanjohtajana sai hienon päätöksen myös kaukalon puolella, kun F-liigajoukkue juhli kauden 2023-24 päätteeksi seuran historian viidettä Suomen mestaruutta. Neljässä aiemmassa Vehkaoja on ollut mukana pelaajana. Hän korostaa kuitenkin ettei liigajoukkueen menestys ole ollut se kaikkein tärkein asia.

”On ollut etuoikeus tehdä työkseen urheilua ja liikuntaa. Tämä on työ, jossa eletään tunteella ja tässä saa kokea menestyksen kautta välillä riemuakin. Tämä kevät oli toki hieno huipentuma ja esimerkki siitä, mitä tämä homma parhaimmillaan on, mutta paljon on tullut myös pettymyksiä. Se mistä omassa työssäni olen ylpeä on se, että seuran perusta on rakennettu kestäväksi. F-liigajoukkue on vain jäävuoren huippu. On hienoa, jos siellä tulee menestystä, mutta se ei ole itselleni koskaan ollut se syy miksi tätä tehdään.”, hän toteaa.

Vuosien varrelta mieleen ovat jääneet erityisesti monet ihmiset.

”Olen saanut kohdata ja tehdä töitä hienojen ihmisten kanssa. Se on ehdottomasti ollut tämän työn parhaimpia puolia. Se henki, mitä olemme yhdessä saaneet rakennettua seuran toimistolle, sellaista yhdessätekemisen meininkiä ja työyhteisöä toivoisin monille muillekin ja toki myös itselleni tulevaisuudessa. Henkilörekrytoinnit toimistolle ovat olleet todella onnistuneita. Olemme löytäneet oikeat ihmiset oikeille paikoille ja kasanneet samanhenkisen porukan. Olen halunnut antaa jokaiselle vastuuta ja luottanut siihen, että jokainen kyllä hoitaa hommansa.”

”Lähden todella levollisilla ja hyvillä fiiliksillä täältä eteenpäin, sillä tältä erää tähän on omalta osaltani kaikki annettu ja on sopiva aika haastaa itseäni työrintamalla. Samalla ajattelen, että seurankin on hyvä päästä välillä uudistumaan ja siihen on varmasti nyt parempi mahdollisuus kuin saman vetäjän kanssa. Oilers ja Esport ovat olleet minulle oikein hyvä työpaikka. Oilers on rakennettu sellaiseksi organisaatioksi, että se ei ole yhden miehen varassa. Tämä on ollut työ ja hieno sellainen, mutta rakennettu koko ajan sitä silmällä pitäen, että kukaan ei ole korvaamaton, ei myöskään toiminnanjohtaja. Meillä on seurassa hyvää ja osaavaa porukkaa, eikä yhden miehen vaihdos kaada venettä.”

”Haluan kiittää kaikkia toimiston työntekijöitä, seura-aktiiveja ja muita toimihenkilöitä, sekä kaikkia ihmisiä lajin parissa.”, Vehkaoja kiittää lopuksi.

Tiedotamme seuran organisaatiosta tarkemmin lähiaikoina.

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo