F-liigan pudotuspelien valintatilaisuudessa runkosarjassa toiseksi päätynyt Oilers valitsi puolivälierien vastustajakseen sarjataulukossa kuudenneksi yltäneen paikallisvastustaja Westend Indiansin.
Oilersin valinta tarkoittaa sitä, että viime keväänä keskeytetty Oilersin ja Indiansin välinen puolivälieräsarja saa jatkoa tänä keväänä. Viime kaudella Oilers onnistui voittamaan molemmat runkosarjakohtaamiset Indiansia vastaan, mutta pudotuspeleissä Indians ehti voittaa kolmesta ottelusta kaksi ennen sarjan keskeytymistä. Viime kevään puolivälierissä jokainen kolmesta ottelusta eteni jatkoajalle.
Espoon derbyt ovat perinteisesti olleet tunnelatauksensa vuoksi erityisiä tapahtumia, joiden lopputulokset eivät ole välttämättä korreloineet yleisen sarjamenestyksen kanssa. Nähtäväksi jääkin, pystyykö Indians haastamaan todella vakuuttavaa kautta pelanneen Öljymiehistön.
Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kommentoi torstaina alkavaa sarjaa; ”Mahtava kattaus tulossa! Ideaalitilanteessa päästäisiin aloittamaan maukas paikallissarja torstaina kirkkaissa jäähallin valoissa ja katsomo pullistelisi yleisöä. Poikkeustilanteessa kääreet herkkupalan ympärillä ovat askeettisemmat, mutta kaukalossa mennään varmasti miljoonaa.”
”Kun mitellään paremmuudesta valtakunnan neljän parhaan joukkoon, niin leikissä on mukana vain huippujoukkueita, ja erot saattavat syntyä pienistä yksityiskohdista. Arvioin Espoon derbysarjan olevan tiukka vääntö kahden varsin erilaista pelikulttuuria edustavan laatujengin välillä. Lähdemme ottelusarjaan omaan tekemiseen ja meidän vahvuuksiimme nojaten.”
Puolivälierien otteluohjelma
PV1 – TO 4.3. klo 18.30 – Oilers vs. Indians – Tapiolan Urheiluhalli
PV2 – LA 6.3. klo 18.00 – Indians vs. Oilers – Otahalli
PV3 – MA 8.3. klo 18.30 – Oilers vs. Indians – Tapiolan Urheiluhalli
PV4 – KE 10.3. klo 18.30 – Indians vs. Oilers – Otahalli
Tarvittaessa
PV5 – PE 12.3. klo 18.30 – Oilers vs. Indians – Tapiolan Urheiluhalli
PV6 – SU 14.3. klo 18.00 – Indians vs. Oilers – Otahalli
PV7 – TI 16.3. klo 18.30 – Oilers vs. Indians
Pudotuspelien kaikki ottelut näytetään Ruudun toimesta.
10.04.2021 21.08 | Neljännessä finaaliottelussa vain voitto kelpaa Oilersille |
10.04.2021 10.15 | Sarjan paras peli ei tuonut palkintoa – Oilersille kolmas tappio |
08.04.2021 22.36 | Myös finaalisarjan toinen ottelu päättyi Oilersin tappioon |
07.04.2021 19.23 | Oilers kohtaa Classicin Tapiolassa finaalisarjan toisessa ottelussa! |
05.04.2021 20.34 | Finaalien avausottelusta tyly tappio |
04.04.2021 16.08 | Finaalien ensimmäinen ottelu pelataan Tampereella maanantaina! |