18
MAR
18.30
Miehet Edustus, F-liigan runkosarja

Oilers - TPS  

Tapiolan Urheiluhalli

​Oilersin ja TPS:n välinen tiukka kamppailu päättyi turkulaisten 3-2 voittoon.

Vähämaalinen puolustustaistelu kääntyi lopulta TPS:n vierasvoitoksi.


Oilers vs. TPS 2-3 (1-1, 0-1, 1-1)
Tilastot


Oilersin ja TPS:n välinen ottelu alkoi espoolaisten kannalta todella suotuisasti. Laidasta saatu sisäänlyönti hyödynnettiin tyylikkäästi, kun pallon peliin laittanut Justus Kainulainen syötti Matias Veikkolalle, joka antoi jatkosyötön oikeaan laitaan Antti Suomelalle. Suomela iski suoraan syötöstä kauden neljännen maalinsa.

Avauserän puolivälissä TPS onnistui hyökkäyspäässä, kun Peteris Trekse tavoitti vartioimattomana olleen Miko Kailialan. Kailiala pääsi nokikkain Oilers-vahti Joonas Kaltiaisen kanssa, ja laukoi turkulaisten avausosuman.

Toisen erän alussa ensimmäisenä iski TPS siirretyn rangaistuksen aikana. Joonas Koskinen onnistui murtautumaan vedolle, ja ampumaan kohti Oilersin maalia. Kaltiainen onnistui peittämään Suomisen vedon, mutta torjuttu pallo jäi Oilers-maalin edustalle, josta sen luuti sisään Marius Suominen vieden TPS:n ensimmäistä kertaa johtoon.

Minuuttia myöhemmin Oilers pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle, kun TPS:n Peteris Trekselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus mailaanlyönnistä. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten peli jatkui TPS:n johtoasemassa. Erän puolivälissä Oilers pääsi jälleen ylivoimalle, kun Janne Hoikkanen lähti lusimaan kahden minuutin kakkua.

Myös kolmannen erän alkuun nähtiin salamamaali, ja tällä kertaa oli jälleen Oilersin vuoro. Justus Kainulainen tavoitti keskustassa etenevän Heikki Iiskolan, joka ampui kaukaa pallon ohi TPS-vahti Olli Kuisman tasoittaen ottelun 2-2:een. Seitsemännellä peliminuutille TPS pääsi kuitenkin ylivoimalle, kun Tuomas Iiskolalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. TPS:n ylivoima tuotti nopeasti tulosta, kun Jere Niemelä vei turkulaiset jälleen johtoon Peteris Treksen syötöstä.

Oilers joutui alivoimalle jälleen kolmannen erän puolivälin tienoilla, kun Heikki Iiskola sai kahden minuutin rangaistuksen työntämisestä. Rangaistuksen aikaisen kaksiminuuttisen paras tilanne siunaantui Oilersin Tuomas Iiskolalle, joka onnistui murtautumaan läpiajoon. Ratkaisevalla hetkellä pallo kuitenkin lipesi Iiskolan hallusta, joten peli jatkui TPS:n maalin johtoasemassa.

Kolmannen erän lopun lähestyessä TPS onnistui murtautumaan kahdella yhtä vastaan-hyökkäykseen, jonka päätteeksi Miko Kailiala pääsi nokikkain Kaltiaisen kanssa. Kaltiainen onnistui kuitenkin nollaamaan Kailialan vedon, ja jatkotilanteessa Kaltiainen onnistui estämään Kailialan ilmaveiviyrityksen.

Oilers lähti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia, mutta TPS onnistui lopulta puolustamaan johtoaan loppuun saakka.

Oilersin kapteeni Jesperi Lindfors kommentoi ottelua; ”Tuloksen takaa voi nähdä hyviäkin asioita, mutta kun turpaan tuli niin eihän tämä kummoinen esitys ollut. Puolustuspelaamisemme ja yleinen perustekemisemme oli ihan kelvollisella tasolla, mutta pallollinen pelaamisemme ei ollut riittävän hyvää. Saimme kyllä paljon käännön paikkoja ja aihioita, mutta emme pystyneet rakentamaan merkittävästi tekopaikkoja. Itsekin hukkasimme palloa, joten TPS:lle tarjoutui paikkoja useampaan osumaan. Molempien maalivahtien pelaaminen piti kuitenkin osaltaan ottelun vähämaalisena."

Viimeinen kuukausi sujui Lindforsin osalta maajoukkueen matkassa, kun 29-vuotias puolustaja oli ensimmäistä kertaa urallaan mukana MM-kisoissa. Lindfors kommentoi Sveitsin kisoja; ”Lähdimme taistelemaan mestaruudesta, mutta tulos oli lopulta todella huono. Muuten ihan mukava reissu, mutta finaalipelistä ulos jääminen ei tietenkään tuntunut hyvältä. Itse koin että kisoista tuli paljon hyvää oppia tulevaisuuden kannalta."

Lindfors kommentoi eroa F-liigaotteluiden sekä kansainvälisten pelien välillä; ”Edelleen tasoerot eri maajoukkueiden välillä ovat aika korkeat, mutta kun pelataan mitaleista kansainvälisellä absoluuttisella huipulla niin erot eri maiden välillä ovat minimaaliset. Jokainen pieni yksityiskohta täytyy olla huolellisesti toteutettu, sillä pienistäkin virheistä rangaistaan ja ne virheet paljastuvat siellä. Terävimmällä huipulla laji on todella kovatempoista verrattuna kotoiseen liigaan."

Oilersin seuraava ottelu koittaa heti huomenna, kun Oilers matkaa Lahteen kohtaamaan LASB:in kello 17.00 alkavassa F-liigakamppailussa.

Lindfors ennakoi huomista ottelua; ”LASB tykkää hallita ja hillitä otteluiden tempoa pallokontrollin kautta. Meidän tulee olla todella aktiivisia pallottomana ja pallollisena ja saada sitä kautta peliin virtausta ja hyvää hönkää kentälle.”

Huomisen LASB vs. Oilers-ottelun näyttää suorana Ruutu. Lahden Energia Areenalla pelattavaan otteluun liput myy Tiketti.fi



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo