Tornadosin sarjakaudesta on takana hieman yli puolet, ja keväällä on vielä edessä lukuisia hyviä matseja. Vuodenvaihteen turnaukset peruttiin harmillisesti järjestäjien toimesta viime metreillä koronan vuoksi, mutta se ei kuitenkaan liiemmin vauhtiamme hidastanut.
Lokakuussa alkanut pelikausi on tarjonnut Tornadosille hyviä ja tiukkoja taisteluita sekä omanikäisten P11 Ylemmässä kilpasarjassa että vuotta vanhempien P12 Alemmassa kilpasarjassa. Koronarajoitukset eivät onneksi ole häirinneet harjoitteluamme tai sarjapelejä, vaikka vuodenvaihteen turnaukset jouduttiinkin sen vuoksi perumaan. Harjoittelun lajitaitoteemoina ovat olleet syötöt ja laukaukset ykkösellä (lokakuu), syötöt liikkeestä liikkeeseen (marraskuu), maalinteko (joulukuu) ja tilan tunnistaminen (tammikuu). Moni asia on saatu siirrettyä pelitilanteisiin lähes kiitettävällä menestyksellä, vaikka tässä taidossa voikin aina parantaa. Maalivahdit ovat harjoitelleet sijoittumista sekä leveys- että syvyyssuunnassa, käsien käyttöä ja avauksia. Yhteisissä videopalavereissa on myös saatu jokaiselta teräviä havaintoja kentän tapahtumista, joten oppimista ja oivallusta selvästi tapahtuu koko ajan!
Mikke virittelee kanttiaan – Tornados on iskenyt tällä kaudella jo 460 maalia! Kuva: Ville Laiho
Fysiikkateemoina olivat nopeus, tasapaino, reaktiot ja koordinaatio, ja seuran järjestämät lokakuiset ja tammikuiset fysiikkatestit kertovat myös osaltaan, missä menemme näiden suhteen. Oheisharjoittelu jatkuu myös kevään ajan telinevoimistelusalissa Espoon Telinetaitureiden vetämänä. Urheilijaksi kasvamisen teemat eli omatoiminen harjoittelu, kannustaminen, palautteenanto ja suoritusten analysointi ovat joukkueellamme aina olleet erinomaisella tasolla, niin nytkin. Joukkuehenkikin on pysynyt huippukorkealla, ja joulun alla ryhmäämme liittyneet Rasmus ja Roni on toivotettu lämpimästi tervetulleiksi, kuten Tornadosissa on tapana. Vielä kun valmennus oppisi erottamaan kaksoset toisistaan…
Kummipelaajamme Matias Veikkola vieraili syksyllä pariin otteeseen tapahtumissamme ja näytti osaltaan esimerkkiä ja kertoi kokemuksia huipulta, mikä oli pojille arvokasta ja motivoivaa. Valtaosa pojista oli myös MM-kotikisoissa kannustamassa Suomea ja etenkin Oilersin pelaajia lajin kirkkaimmissa valoissa, joten esikuvia ja unelmia on syksyn aikana riittänyt. Pikkujouluissa oli jälleen vuorossa hurja jääkiekko-ottelu Tapionkentällä, missä maaleja ropisi kuin joululahjoja! Juuri ennen joulua Metro Areenalla pelatussa miesten F-liigan Espoon derbyssä Noa palkittiin Tornadosin syksyn positiivisimpana pelaajana. Perustelu palkinnolle kuului näin: "Noa on harjoitellut koko kesän ja syksyn ahkerasti, tosissaan, iloisella ilmeellä ja aina joukkuekavereita tsempaten." Onnittelut!
Tornados selvitti syksyn alkusarjoista tiensä P11 Eliittisarjaan ja P12 Alempaan kilpajatkosarjaan. Kevään pelit ovat jo käynnistyneet ja jatkuvat aina huhtikuun puoliväliin saakka. Sen jälkeen suunnitelmissa on vielä useampi turnaus. Luvassa on siis paljon kovia koitoksia kaikille – ja mikäs sen parempaa!
08.08.2024 20.00 | P14 NG Black kohti uutta kautta |
19.03.2024 10.00 | P13 NG Blackin kova kevät |
20.12.2023 11.00 | P13 NG Blackillä onnistunut syksy |
03.10.2023 17.00 | P13 NG Black valmiina sarjapeleihin |
03.08.2023 17.00 | P13 NG Blackin kausi avattu |
01.07.2022 19.00 | P12 Tornados: Pelejä, treenejä ja yhdessä tekemistä |