F11 Tornadosin koronakevät
Julkaistu: 27.06.2020 12.00

F11 Tornadosin koronakevät

Oilers F11 Tornadosin kevät eteni iloisesti aina maaliskuun puoleenväliin saakka, ennen kuin koronavirus keskeytti pelikauden. Siitäkin huolimatta poikien nousujohteista kautta voi pitää onnistuneena ja opettavaisena. Valmennus ilahtui toukokuussa, kun sama reipas meininki jatkui taas etäjakson jälkeen.

Tornados palasi joulutauolta pelikentille F11 Knightsin järjestämän vuodenvaihteen turnauksen sekä HFC:n tiukkojen matsien merkeissä. Lajiharjoituksissa painopisteitä olivat harhautukset ja 1 vs. 1 -pelaaminen tammikuussa, syöttäminen liikkeestä liikkeeseen helmikuussa ja ensimmäinen kosketus maaliskuussa. Omatoimista harjoittelua tukeneisiin taitopasseihin tuli mukavasti merkintöjä ja lajitaidot kehittyivät kohisten. Peleissä jatkoimme "kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa" -taktiikalla, ja nuoret pelimiehet oppivat hienosti itse tunnistamaan erilaisia pelitilanteita niin hyökkäys- kuin puolustusrooleissa. Onkin ollut mahtavaa seurata kehitystä peleissä paitsi lajitaitojen, niin myös rohkeuden, peliälyn ja joukkuehengen osalta. Pelit vain loppuivat ihan liian aikaisin, ja harmillisesti myös ensimmäinen ulkomaan turnausreissu Tampereelle siirtyi tulevaisuuteen. Sarjapelien ja TFT:n avulla lähes kaikki olisivatkin päässeet ennen kautta asetettuun 50 ottelun tavoitteeseen.

Tammikuussa HFC:n välierässä pelattu "maaottelu" venäläistä FK Barrakudaa vastaan oli vauhdikas vääntö. (Kuva: Jyrki Aaltonen)

Salibandyn lisäksi tammi-maaliskuun painitreenit Espoon Urheilijoiden Jarnon opastuksessa olivat oikein mieleisiä. Kaksinkamppailuvoimaa lienee nyt enemmän kuin säännöt sallivat käyttää... Maaliskuun loppupuolisko ja huhtikuu kuluivat valmennuksen videoimia koronahaasteita ja etäharjoituksia tehdessä. Kun sitten toukokuussa pääsimme taas näkemään toisemme pienryhmäharjoittelun muodossa, olivat kaikki intoa täynnä kuin vappupallot. Ulkoilmaan sovellettuja laji- ja fysiikkatreenejä eivät haitanneet edes raekuurot! Oheisharjoittelussa siirryttiin tatamilta tartanille yleisurheilun pariin; ehkä Maija Espoon Tapioista osaisi vastata avoimeksi jääneeseen kysymykseen, että kenen keihäs nyt lensikään pisimmälle?

Kasvatuksellisessa mielessä olemme kevään ja kesän aikana opetelleet huolehtimaan varusteista, kantamaan vastuuta omasta harrastuksesta ja ottamaan muut huomioon. Unohtuneiden juomapullojen määrä onkin vähentynyt – ei tosin vielä nollaan – mutta mikä tärkeintä, yhdessä tekeminen ja toisten kannustaminen ovat edelleen lisääntyneet ja jokaisella on tapahtumissa kivaa! Kesäkuussa vedimme vielä lajitreeniä koko porukalla helteisellä Esportilla, heinäkuussa harjoitukset pyörivät lomien lomassa, ja elokuussa käynnistetään uusi kausi toden teolla. Tornados F1 on valmiina!

Luukas vastaanottaa ansaitut onnittelut torjutun rankkarin jälkeen.

Lopuksi vielä muutama hauska tilasto sarja- ja turnauspeleistä:

  • Joonas teki hurjan yhden ottelun pörssiennätyksen: 6+3! Joonaksen lisäksi hattutempuilla herkuttelivat kauden aikana myös Krister, Olli, Sisu, Leo, Kasper, Samuel, Noa ja Mikke.
  • Pääsimme vetämään kaudella neljä rankkaria, ja näistä Sisu taiteili kaksi kertaa pallon sisään. Vastustajat vetivät yhteensä kuusi rankkaria, joista Luukas, Mikke ja Miska torjuivat yhden mieheen.
  • Kauden aikana maalissa esiintyivät Felix, Tomas, Mikke, Olli, Mauro, Oskari, Sisu, Eemeli J., Miska, Luukas, Krister ja Iivo. Syöttöpisteen kypärä päässä saalistivat Miska, Felix, Olli ja Mikke.
  • Felix kihautti kauden ainoan tyhjiin tehdyn maalin. Yli- tai alivoimaa ei kaudella tullut.
  • Iivo nosteli tammikuussa Tornadosin ensimmäistä pokaalia – Kultaista Venlaa!
  • Maaliskuussa Tornados edusti Hesarissa asti: KATSO KUVA!

Valmennus kiittää poikia ja vanhempia menneestä kaudesta 2019–2020 ja odottaa jo innolla seuraavan kauden alkua!

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo