Oilersin B-poikien edustusjoukkue valmistautuu jo uuteen kauteen uudella mallilla
Julkaistu: 23.03.2021 09.03

Oilersin B-poikien edustusjoukkue valmistautuu jo uuteen kauteen uudella mallilla

Oilersin B-juniorit ovat erikoisen kauden keskellä valmistautumassa myös uuteen joukkuemalliin. Kuluvalla kaudella yhteinen AB-joukkue eriytetään, ja joukkueet harjoittelevat jatkossa erillään.


Oilersin B-nuorten päävalmentaja Hannu Mattila kertoi näkemyksensä kaudesta; ”Kuluneella kaudella olemme menneet A-nuorten kanssa yhdessä, minkä myötä motivoituneet pelurit ovat ottaneet isoja askelia eteenpäin omassa kehityksessään. Itse pelien osalta olemme olleet pidemmällä tauolla, mutta ennen taukoa olimme menossa pelienkin osalta oikeaan suuntaan. Tämän pelaamattoman jakson aikana pojat ovat osoittaneet kiitettävää motivaatiota treenien suhteen, vaikka se suurin porkkana eli pelaaminen on vielä täysin auki.”

”Tulevalle kaudelle B-nuorten joukkue erkaantuu A-nuorista uuden akatemiamallin myötä, mutta joukkueiden läheinen yhteistyö tulee edelleen jatkumaan tiiviinä. Ensi kauden joukkueemme tulee suurilta osin rakentumaan oman öljyputkemme tuotoksista, mutta edelleen olemme kiinnostuneita motivoituneista tavoitteellisista pelureista.”

”Joukkueen selkeä tavoite ensi kaudella on päästä taas pelaamaan BSM-sarjan kovia pelejä, ja samalla laadukkaan arkitekemisen kautta kehittää pelaajia kohti seuraavaa vaihetta salibandyssa.

P18 NG (2004-2005-syntyneet)
Päävalmentaja: Hannu Mattila
Valmentaja: Sami Koskinen
Valmentaja: Eero Uppala
Valmentaja: Antti Rinta-Huumo
Fysiikkavalmentaja: julkaistaan myöhemmin
Fysioterapeutti: Tuomas Tikkala
Maalivahtivalmentaja: Ville Jokinen