F11 Tornadosilla takana taidokas syksy
Julkaistu: 19.12.2019 12.00

F11 Tornadosilla takana taidokas syksy

Oilers F11 Tornadosilla on takana ensimmäinen puolikas kaudesta 2019–2020. Syksyn aikana on tutustuttu uusiin valmentajiin, opeteltu sekä laji- että yleisliikuntataitoja ja otetu myös ensimmäisiä askelia kohti urheilevan nuoren pelimiehen elämää. Muutos aiempaan on ollut suurta, mutta pojat (ja vanhemmat) ovat olleet mahtavalla asenteella mukana.

Tornados on syyskaudella harjoitellut ahkerasti ja monipuolisesti ja pelannut tietenkin paljon pelejä. Lajiharjoittelussa ja pelaamisessa on keskitytty pallonkäsittelytaitojen kehittämiseen kuukausittain vaihtuvien painopisteiden avulla: Elokuussa opeteltiin pallonhallintaa peliasennossa, syyskuussa kuljettamista, lokakuussa kämmensyöttöjä, marraskuussa haltuunottoja ja joulukuussa rannelaukauksia. Peleissä on pyritty saamaan harjoiteltuja asioita käytäntöön ja noudatettu Tornadosin äärimmäisen taktista pelikirjaa "kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa" – päätavoitteemme peleissä on, että jokainen poika on aktiivisesti pelissä mukana, uskaltaa pitää palloa ja käyttää taitojaan. Osoituksia kehittymisestä ovat muun muassa maalimäärien kasvu, vauhdin lisääntyminen, roiskimisesta eroon pääseminen ja poikien vaihtopenkillä tekemät terävät havainnot onnistumisista opeteltavissa asioissa.

Syyskauden kovin tuulettaja Sisu (8) on juuri maalannut Joonaksen (29) ja Noan (22) esityöstä Oilers Stormia vastaan. (Kuva: Jyrki Aaltonen)

Lajiharjoitusten yhteydessä pidetyissä oheisharjoituksissa (eli kansankielellä "alkulämmöissä") olemme panostaneet perusliikuntataitojen kehittämiseen, ja maanantaisista telinevoimisteluharjoituksista pojat ovat saaneet Oton ja Espoon Telinetaitureiden ohjauksessa erinomaista täsmäharjoitusta erityisesti vartalonhallintaan ja liikkuvuuteen. Vaihteleva harjoittelu onkin ollut pojille mieleistä, ja tammikuussa meininki jatkuu painitatamilla – isoveljet varokaa! Keväällä pyritään lisäämään entisestään intoa myös omatoimiseen harjoitteluun, kun syksyllä lanseerattuihin tekniikka- ja yleistaitovideoihin liitetään mukaan taitopassit.

Laji- ja liikuntataidot ovat kehittyneet syksyn aikana nopeasti, mutta vielä hienompaa on ollut poikien kasvu joukkuepelaajina. Syksyn keskeisiä kasvatuksellisia tavoitteita ovat olleet harjoittelutaidot, kuten ohjeiden kuuntelu ja harjoitteluun keskittyminen, sekä joukkuekavereiden huomioiminen ja kannustaminen. Harjoittelun laatu on noussut aivan uudelle tasolle, joukkueen yhteishenki on ollut mitä mainioin ja uusien pelaajien on ollut helppo liittyä iloiseen porukkaan. Edustusjoukkueen otteluiden seuraaminen yhdessä joukkuekavereiden kanssa on osaltaan myös vahvistanut joukkue- ja seurahenkeä.

Syksyllä Tornados pelasi lukuisia harjoitusotteluita, osallistui turnauksiin ja F2-poikien kilpasarjaan ja ylempään haastajasarjaan – ottelut jatkuvat samoissa sarjoissa myös kevätkaudella ja tavoitteena on, että jokaiselle kertyy kauden aikana 50 ottelua. Syyskausi huipentui joulukuussa juhlatunnelmiin: Seuran pikkujouluissa Felix, Joonas, Leo ja Tatu edustivat joukkuetta miesten liigaottelun erätauolla järjestetyssä taitokilpailussa, Miska sai seuralta palkinnon ahkerasta ja esimerkillisestä harjoittelustaan ja joukkueen omissa pikkujouluissa päästiin testaamaan taitoja ulkojäillä "leikkimielisessä" kiekkopelissä vanhempien kanssa.

Pikkujoulujen jääkiekko-ottelu päättyi tiukasti 11–11. (Kuva: Ville Laiho)

Valmennus kiittää poikia sekä vanhempia hienosti sujuneesta syksystä ja toivottaa kaikille iloista joulunaikaa!

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo