4
MAA
18.30
Miesten F-liigajoukkue, F-Liigan pudotuspelit

Oilers - Westend Indians  5 - 6

Tapiolan Urheiluhalli

PVE1 – Oilers isännöi sarja-avauksessa Indiansia!

Oilersin ja Indiansin välisen puolivälieräsarjan ensimmäinen ottelu pelataan torstaina Tapiolan urheiluhallilla.


F-liigan pudotuspelien valintatilaisuudessa runkosarjassa toiseksi päätynyt Oilers valitsi puolivälierien vastustajakseen sarjataulukossa kuudenneksi yltäneen paikallisvastustaja Westend Indiansin. Sarjan ensimmäinen koitos nähdään jo huomenna torstaina, kun Oilers isännöi Indiansia Tapiolassa.

Erityisen tunnelatauksensa vuoksi Espoon Derbyt ovat perinteisesti olleet todella upeita otteluita, joissa molemmat joukkueet jättävät kaiken kentälle. Runkosarjasijoitukset eivät ole näkyneet kaukalossa, sillä aiempina vuosina sarjataulukossa alempana ollut Indians on pystynyt haastamaan ja voittamaan Oilersin pudotuspeleissä.

Yhtymäkohdat viime kevääseen ovat huomattavat, sillä myös silloin toiseksi sijoittunut Oilers valitsi kuudenneksi sijoittuneen Indiansin vastustajakseen puolivälieriin. Viime kevään sarjassa ehdittiin pelata kolme ottelua, joista jokainen päättyi vasta jatkoajalla. Haastajan asemasta lähtenyt Indians onnistui yllättämään Oilersin kahdesti, ja Öljymiehet onnistuivat nappaamaan yhden voiton ennen sarjan keskeyttämistä.

Menneet eivät kuitenkaan vaikuta huomenna alkavaan sarjaan, ja tämän tietää Justus Kainulainen; ”Viime kevään kohtaamisilla tai tämän kauden runkosarjalla ei ole enää merkitystä. Nyt lähdetään täysin puhtaalta pöydältä kohtaamaan Indians. Odottavilla fiiliksillä lähdetään kohti tasaista ensimmäistä ottelua!”

Torstaina kello 18.30 alkavan Esport Oilers vs. Westend Indians-ottelun näyttää Ruutu.

Tilastot

5 - 6

Westend Indians
3 - 21 - 01 - 4

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo