13
HEL
14.00
MIEHET EDUSTUSJOUKKUE, F-liigan runkosarja

EräViikingit - Oilers   

Vantaan Energia Areena

​Oilersille tappio paikallispelistä EräViikinkejä vastaan

Tiiviisti puolustanut EräViikingit voitti paikallispelissä Oilersin lukemin 7–3



EräViikingit vs. Oilers 7–3 (1-2, 2-0, 4-1)
Tilastot
Maalikooste


Ottelun avauserän ensimmäinen puolisko antoi jo esimakua ottelusta, sillä vaaralliset maalipaikat olivat kortilla. Ottelun avausmaali nähtiin kymmenennellä peliminuutilla, kun Justus Kainulainen ampui vaarallisen vedon kohti Nemo Sipilän vartioimaa EräViikinkien maalia. Pallo jäi pyörimään Sipilän edustalle, johon ensimmäisenä iski J. Kainulainen, joka pääsi ampumaan Oilersin ensimmäisen osuman.

Minuuttia myöhemmin Markus Markkolalle tuomittiin kahden minuutin rangaistus, ja EräViikingit pääsivät jauhamaan ylivoimaa. Jäähyn loppusekunneilla Justus Kainulainen lähti pitkin vasenta kaistaa alivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi mies ampui illan toisen osumansa.

EräViikingit pääsivät peliin mukaan kolmea minuuttia myöhemmin, kun isäntien Joakim Lund onnistui murtautumaan läpi vasemmalta kaistalta. Nokikkain Joonas Kaltiaisen kanssa päässyt Lund harhautti Kaltiaisen maihin, ja kavensi ottelun 1-2:een. Avauserän viimeiset viisi minuuttia eivät lisäosumia tuottaneet, joten erätauolle siirryttiin Oilersin maalin johdossa.

Toisen erän ensimmäisestä maalista vastasivat EräViikingit. Alex Eklund toimitti pallon nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Joonatan Lindholmille, joka ampui pallon tarkasti ristikulmaan tasoittaen ottelun. Oilersille avautui paikka tasoittaa ottelu erän puolivälissä, kun Lauri Kapaselle tuomittiin rangaistus miehen estettyä Markus Markkolaa jäähyn arvoisesti. Oilersin ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja peli jatkui tasatilanteessa. Seuraava maali nähtiin erän loppupuoliskolla, kun Marko Juselius ampui ylivoimalla ErVin kahden maalin johtoon. Erässä ei lisäosumia nähty, joten kolmanteen erään lähdettiin EräViikinkien maalin komennossa.

Kolmannessa erässä Oilersin kirivaiheelle tarjottiin jälleen mahdollisuus Tommi Rosendahlin kahden minuutin rangaistuksen myötä. Isäntien tiivis alivoima onnistui kuitenkin estämään Oilersin syöttöpelin, eikä vaarallisia laukauksia saatikka ylivoimamaalia nähty. Erän lähestyessä puoliväliään ErVi lähti vastahyökkäykseen, ja keskustaan unohdettu ErVi-puolustaja Teemu Metsälä pääsi ampumaan aitiopaikalta. Kaltiainen onnistui torjumaan Metsälän laukauksen, mutta pallo putosi torjunnasta suoraan maalin edustalle, josta sen laukoi sisään Daniel Tenhonen.

Oilersin kahden maalin kuilu ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Tuomas Iiskola onnistui ampumaan Oilersin kolmannen maalin vain kymmenen sekuntia Tenhosen maalia seuranneesta aloituksesta.

Varsinaisen peliajan viimeisen viisiminuuttisen käynnistyttyä Oilers vaihtoi maalivahtinsa kuudenteen kenttäpelaajaan, ja lähti hakemaan riskillä tasoitusosumaa. Riski kostautui kolmea minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Mika Moilanen ampui kuulan tyhjiin. Oilers jatkoi takaa-ajoaan, mutta Joakim Lundin ja Tommi Rosendahlin tyhjiin ampumat osumat johdattivat EräViikingit tylyyn kotivoittoon lukemin 7–3.

Oilers-hyökkääjä Eino Pesu kommentoi tuloksellisesti laihaa viikonloppua.

"Tänään nähtiin pienten marginaalien matsi kuten perjantainakin. Kummallakaan ei ollut mielestäni organisoidussa hyökkäyspelissä vaarallisia tekopaikkoja, mutta EräViikinkien parempi kääntöpeli kantoi heidät voittoon."

"Perjantaina oltiin parempia kuin tänään, mutta möhlimme maalipaikkoja, ja tuolloin meidän tuloksemme kaatui maalinteon tehokkuuteen. Tänään ottelu oli muuten tasainen, mutta ErVin parempi kääntöpeli ratkaisi ottelun."

"Ensi viikolla treenataan todella kovaa, hyvin ja laadukkaasti. Lauantaina ja sunnuntaina pelataan. Isoista asioista ei ole kiinni, että aletaan taas voittamaan. Pienet asiat hyvin ja erityisesti oman maalin varjeleminen entistäkin tarkemmin. Jäävettä verisuonissa maalipaikoissa niin hyvä tulee."


Ensi viikolla Oilersilla on ohjelmassa kotiottelut lauantaina ja sunnuntaina, kun vieraaksi saapuvat ensin SPV; ja päivää myöhemmin Nurmon Jymy. Liput otteluihin nappaat TÄSTÄ!



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo