11
HUH
15.30
Miesten F-liigajoukkue, F-Liiga

Oilers - Classic  

Tapiolan Urheiluhalli

Neljännessä finaaliottelussa vain voitto kelpaa Oilersille

Kolmen pelatun finaaliottelun jälkeen Öljymiehet ovat selkä seinää vasten Classicin johtaessa sarjaa 3-0


Finaalisarjan kaksi ensimmäistä ottelua etenivät selvästi Classicin tahtipuikon mukaisesti, ja tamperelaiset veivätkin voiton molemmista kamppailuista maalierolla 15-2. Sarjan kolmannessa ottelussa Oilers onnistui ensimmäistä kertaa finaalisarjan aikana haastamaan Classicin tosissaan, ja pääsivät myös sarjan aikana ensimmäisen kerran johtoasemaan.

Oilersin hyvälle taisteluilmeelle ei kuitenkaan siunaantunut palkintoa, sillä Classic onnistui nousemaan tasoihin, ja kolmannen erän pitkän tasaisen väännön päätteeksi johtoon ja voittoon. Oilersin nousujohteiset otteet ovat jatkuneet läpi ottelusarjan, mutta finaaleissa rutinoituneempi Classic on tästä huolimatta onnistunut voittamaan jokaisen pelatun finaaliottelun, ja johtaa sarjaa otteluvoitoin 3-0.

Sarjatilanne sanelee sen, että ainoastaan voitolla huomisesta ottelusta Oilers saa mahdollisuuden jatkaa sarjaa. Tappiolla Öljymiesten kausi päättyy Classicin saadessa neljännen otteluvoittonsa ja sen myötä mestaruuden.

Oilers-puolustaja Alexander Nyman ei hetkahda haastavasta tilanteesta. “Lähdetään pelaamaan omaa peliä. Puolustetaan tiiviisti, uskalletaan pelata ja pistetään palloja maaliin kun paikkoja syntyy!”

“Olemme puhuneet tilanteenvaihtojen merkityksestä ja olemme korostaneet yhteistyön merkitystä. Huomenna laitetaan työhaalarit niskaan ja uskalletaan pelata!”

Tapiolassa pelattava neljäs finaaliottelu alkaa klo 15.30, ja sen näyttävät sekä Nelonen että Ruutu.



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo