9
TAM
17.00
Miesten F-liigajoukkue, F-Liiga

LASB - Oilers   1 - 11

Suurhalli Areena, Lahti

Oilersin voittoputki jatkui murskavoitolla LASB:ista!

LASB:in otteluraportti


Öljymiehet nappasivat jo seitsemännen voittonsa putkeen hakemalla täyden pistepotin Lahdesta vakuuttavalla 11–1 vierasvoitolla.

Ottelun avauserässä ensimmäisenä iski kuitenkin LASB. Ottelun toisella peliminuutilla lahtelaiset juonivat hienon syöttökuvion, jonka päätteeksi Vili Näveri vei LASB:in 1–0 johtoon. Oilers onnistui kuitenkin tulemaan rinnalle ja ohi Jesper Lindforsin sekä Markus Markkolan maaleilla. Vartin pelin jälkeen Jasper Juuti luuti Oilersin 3–1 johtoon, ja näistä asetelmista siirryttiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti Oilers. Tuomas Iiskola kiskaisi Öljyn 4-1 johtoon suoraan veljensä Heikin syötöstä, ja Markus Markkola iski illan toisellaan Öljyn jo viiden maalin karkumatkalle. Vahvan erän sinetöi Ilari Talvitien heitto maalille, joka kimposi LASB-puolustajasta maalin perukoille. Näin kolmanteen erään suunnattiin Öljyn jykevässä 6-1 johtoasemassa.

Oilersin tahti vain yltyi päätöserään. Markus Markkolan lyötyä hattunsa täyteen oli kolmosketjun etsikkoaika. Sangen omaperäisellä lempinimellä ”Pesu” tunnettu Eino Pesu onnistui kahdesti, jonka jälkeen Ilari Talvitie iski illan toisensa. Loppuluvut 1–11 sinetöi Pesu hattutempullaan ottelun viimeisellä peliminuutilla.

Kolme pönttöä nakutellut Pesu suitsutti omiaan pelin jälkeen; ”Olimme tehokkaita ja Kaltsi taas maalilla vahva. Onnistuimme maalipaikoissa ja puolustimme kimpassa, jonka ansiosta peli alkoi pyörimään meidän tahtiimme.”

”Meidän ketjun tehokkuuden takana oli se, että olimme työteliäitä ja jaksettiin tehdä hommia. Silloin saa välillä myös onnistumisia.”

Ottelun parhaana Öljymiehenä palkittu Joonas Kaltiainen oli myös mielissään voitosta; ”Peli oli aikamoista hurlumheitä ja onnistuimme iskemään paremmalla prosentilla maaleja. Toisaalta tiesimme, että jos pelaamme omalla tasollamme niin voittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä.”

”Markkolan ketju on tällä hetkellä niin tulessa että kääntävät pelin kuin pelin meille. Toki jonkun verran tuuriakin kävi tänään. LASB:illa oli aika paljon paikkoja ja tolpatkin kolisivat useastikin, mutta saimme bussin tarpeeksi hyvin parkkiin omalle alueellemme ja siivottua vaaralliset tekopaikat pois.”

Seuraavan kerran Oilers nähdään tositoimissa keskiviikkona 13. päivä, kun Öljymiehet kohtaavat TPS:n Turussa kello 18.30 alkavassa ottelussa. Ottelun näyttää VeikkausTV.

Tilastot
LASB

1 - 11

1 - 30 - 30 - 5

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo