7
MAR
17.00
Miesten F-liigajoukkue, F-Liiga

Oilers - Happee  6 - 10

Tapiolan Urheiluhalli

Oilersille kauden ensimmäinen tappio F-liigassa

Happee oli tyly vieras hakiessaan voiton lukemin 10–6 Tapiolan Urheiluhallilta lauantai-illan ottelussa. Vieraiden puolustuspelaaminen ja maalivahti Miko Hassisen torjunnat näyttelivät avainasemaa kamppailussa.


Ottelun huippuhetket

Illan runsasmaalisesta teemasta saatiin näytettä jo ottelun ensimmäisellä minuutilla, sillä peli oli tilanteessa 1–1 vain 36 sekunnin pelin jälkeen. Kuudennella peliminuutilla Markus Markkolan maalilla saatu johto kesti reilut viitisen minuuttia, kunnes Happee onnistui tasoittamaan pelin ylivoimalla Silvan Bolligerin maalilla. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin vierasjohdossa Peter Kotilaisen 2–3 maalin myötä.

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kuvaili ottelun ensimmäistä erää seuraavasti; ”Tulimme hyvin otteluun ja ensimmäisessä erässä peli oli paikoin mallikasta. Painopiste oli vieraspäädyssä ja laadukkaita maalipaikkoja oli riittämiin. Kuvaavaa on kuitenkin, että hallinnasta huolimatta erä meni terävästi viimeistelleelle Happeelle.”

Toisessa erässä oli Oilersin vuoro onnistua ylivoimalla, ja Justus Kainulaisen maalin myötä numerot olivat tasan 3-3. Reilut kolme minuuttia myöhemmin Oilers siirtyi viimeistä kertaa johtoon ottelussa Rasmus Kainulaisen ovelan nollakulmavedon myötä. Rasmus Kainulaisen maalia seuranneessa vaihdossa Oilersin riskaabeli poikittaissyöttö oman maalin edessä kostautui Peter Kotilaisen onnistuessa ensin syötön katkaisemisessa, ja sitten maalinteossa. Vieraat onnistuivat vielä kahdesti maalinteossa erän aikana, joista molemmat olivat Happee-hyökkääjä Juuso Heikkisen käsialaa.

Kolmannessa erässä Happee (Peter Kotilainen) jatkoi maalitehtailua ja ajassa 52:22 Kotilainen vei Happeen 9–4 johtoon jo illan viidennellä maalillaan. Pian Kotilaisen viidennen osuman jälkeen Oilers lähti hakemaan kavennusosumia ilman maalivahtia. Matias Veikkola onnistuikin kaventamaan luvut 5–9:ään neljä minuuttia ennen loppua, mutta naula Öljyn arkkuun lyötiin reilut kaksi minuuttia ennen loppua vieraiden Juuso Heikkisen sinetöidessä hattutemppunsa tyhjään maaliin. Ajassa 59:36 Heikki Iiskolan iskemä kavennusosuma oli Öljymiehille laiha lohtu, ja näin ottelu päättyi lukemin 6–10.

Heikki Luukkonen jatkoi; ”Ensimmäisen erän trendi kesti oikeastaan läpi ottelun. Loimme tilanteita ja peli tuntui olevan näpeissä, mutta sinnitteli uhrautuvan puolustuspelin, sekä loistavan maalivahtipelin ansiosta kestäen vyörytyksemme.”

”Vierailijan tehokkuus viimeistelyssä ja vastaiskuissa oli erinomainen. Kääntäen voimme katsoa peiliin ja ottaa itseemme, reagointimme negatiivisissa tilanteen vaihdoissa ei ollut riittävää. Tappiossa on opin siemen. Meidän pitää tehdä hommia ja kehittää pelaamistamme. Vastaiskujen puolustaminen on ollut tähän mennessä yksi vahvuuksistamme, mutta kuluneella viikolla se on ollut luokatonta. Työhaalarit niskaan ja eteenpäin.”

Oilers-hyökkääjä Markus Markkola näki ottelun ytimekkäästi; ”Näen että epäonnistuimme hyökkäysalueen pallottomassa pelissä karvaustilanteissa. Tuntui siltä, että meidän karvauksemme pystyttiin pelaamaan liian helposti pois Happeen puolustajien heittämillä korkeilla palloilla yli meidän hyökkääjiemme.”

”Koen myös, että tänään joukkueiden tehokkuudessa oli todella iso ero. Happee oli järjettömän tehokas maalipaikoissa ja me emme olleet niinkään tehokkaita.”

”Nyt meillä on ison mietinnän paikka. Kauden ensimmäiset kahdeksan peliä päästettyjen maalien keskiarvomme oli kolme maalia per ottelu, ja viimeisessä kahdessa ottelussa päästimme yhdeksän ja kymmenen osumaa sisään. Meidän täytyy pureutua siihen, miten olemme epäonnistuneet kahdessa viime ottelussa.”

Oilersin maalilla aloittanut Joonas Kaltiainen ei ollut tyytyväinen iltapuhteeseen; ”Tässä ja viime pelissä on jätetty työhaalarit narikkaan ja olemme luistaneet siitä, mikä on tehnyt meistä alkukaudella hyviä, ja se on näkynyt aika karulla tavalla.”

”Happee elää vastahyökkäyksistä ja sai niitä tänään ison kasan, ja jyväskyläläiset naulasivat paikoistaan kovalla kädellä. Kasa henkilökohtaisia virheitä ja vastustajan jokaisen vedon painuminen sisään tekee vaikeaksi voittaa salibandypelejä.”

Koetut kaksi tappiota Kaltiainen kokee oppimisen ja kehittymisen paikkana; ”Hyvä että välillä koetellaankin ja toivottavasti näistä tappioista opitaan. Torstaista emme vielä tähän päivään otettu oppia. Työhaalarit takaisin niskaan ja hihnalle hommiin kääntämään kurssia.”

Kahden tappion jälkeen Oilers lähtee korjaamaan kurssia harjoitusten merkeissä, ja seuraavan Öljy laitetaan testiin viikon päästä sunnuntaina, kun Oilers pelaa vieraissa Tikkurilan Urheilutalolla Tiikereitä vastaan! Ottelu alkaa klo 17.00.

Tilastot

6 - 10

Happee
2 - 32 - 32 - 4

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo